Katto vuotaa? Milloin katto vuotaa?

Katto luonnollisesti vuotaa yleensä silloin, kun vesimäärät katolla ovat poikkeuksellisen suuret. Suomen olosuhteissa katto vuotaa yleisimmin syksyisin ja lopputalvesta. Syksyisin katto vuotaa kovien sateiden tuomien vesimäärien aiheuttaman poikkeuksellisen suuren rasituksen johdosta. Lopputalvesta sään lämmetessä lumikuormat katolla alkavat sulaa ja siten vesimäärät katolla kasvavat merkittävästi normaalioloihin verrattuna.

Mistä kattovuoto aiheutuu?

Kattovuodon voivat aiheuttaa mekaaniset vauriot esimerkiksi katolla liikuttaessa lumenpudotuksen yhteydessä. Lisäksi myrskyt ja puiden oksat voivat vaurioittaa kattorakenteita. Kattovuotojen havaitseminen tapahtuu yleensä silloin, kun vesimassan rasitus katolle on suuri ja vesi pääsee rakenteisiin esimerkiksi katon kiinnityskohtien, saumojen ja läpivientien tiivistysten kohdalta.


Mitä tehdä kun katto vuotaa?

Kattovuodon havaittaessa on syytä toimia nopeasti. Veden aiheuttamat vahingot kasvavat merkittävästi korjauksen viipyessä. Veden pääseminen rakenteisiin voi aiheuttaa esim. homevaurion tai julkisivun rappauksen irtoamisen. Soita 24 kattovuotopäivystys paikalle, niin tulemme korjaamaan katon vuoden jokaisena päivänä. Näin saamme estettyä lisävaurioiden syntymisen ja selvitettyä kattovuodon syyt jatkotoimenpiteitä ajatellen. 

Jos katto vuotaa, niin 24h kattovuotopäivystys palvelee mm. alueella Uusimaa: mm. Helsinki, Espoo, Vantaa, Tuusula, Hyvinkää, Nurmijärvi, Järvenpää, Porvoo, Lohja, Nummela ja Sipoo. Pirkanmaa: mm. Tampere, Orivesi, Nokia, Ylöjärvi, Pirkkala, Lempäälä ja Valkeakoski 

Uusimaa: Katto vuotaa? Kattovuotopäivystys palvelee mm. alueella Helsinki, Espoo, Vantaa, Tuusula, Hyvinkää, Nurmijärvi, Järvenpää, Porvoo, Lohja, Nummela ja Sipoo. 

Pirkanmaa: Katto vuotaa? Kattovuotopäivystys palvelee mm. alueella Tampere, Orivesi, Nokia, Ylöjärvi, Pirkkala, Lempäälä ja Valkeakoski.